Amanita

Eli siis ystäväni antoi minulle hahmon ja tilanteen, josta kirjoittaisin tällaisen pikaisen kirjoituksen :
Amanita, erakko nuori nainen Siperiassa. Tilanne: Kerää sieniä ( <--- :D)

Tässä siis tulos:

Pitkät, takkuuntuneet hiukseni roikkuivat silmilläni, vaatteeni olivat nuhjuiset ja resuiset. En ole kaunis, mutta kuka sellaista turhuutta vaatisi täällä korvessa. Täällä minun on taisteltava luontoa vastaan, mutta silti elettävä sen kanssa. Luonto yrittää tappaa minut, mutta olen siitä riippuvainen.
 Niin oli kauan sitten, kun vielä asuin ihmisten ilmoilla. Ihmismassa: Se ahdisti minua, teki hulluksi. Pakenin. Täältä en enää pakene - minun on kohdattava viholliseni silmästä silmään, vaikka se riipisi ne irti päästäni.
Siperia opettaa, tyhmät ihmiset eivät.
 Vihaan sitä, että minut huomataan. Tulin tänne kuolemaan onnellisena, jotta pieni ruumiini saisi maatua kaikessa rauhassa täällä korvessa ilman muiden sääliviä katseita. Siksi minä tänne loppujen lopuksi tulinkin- Kuollakseni onnellisena, en peloissani ja ahdistuneena.

Katsoin käsissäni olevaa valkokärpässientä hajamielisenä. Olen päämäärässäni, tätähän minä halusin? Kuolla keskellä ei mitään, rauhassa. Ehkä minulla on kuitenkin jokin tarkoitus, vaikka se onkin onnettoman pieni, ajattelen pudottaessani tuon myrkyllisen sienen korini sijasta takaisin tummanvihreänä kasvavalle kankaalle. Tämä ei ole vielä tässä....