Veitikan mieskuvat
Miehet ovat
suuressa roolissa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa, saksan johtajasta
kertovassa teoksessa, siitä ei ole epäilystäkään. Suurin osa Veitikan hahmoista
onkin miehiä. Toiminta keskittyykin siis heidän tekoihinsa, pohtimisiinsa ja
sekoiluunsa. Valtaosa teoksen erilaisista luonnetyypeistä yhtyvätkin
miespuolisiin henkilöihin. Miesten joukosta löytyy hiljaista hissukkaa, vanhuudenhöperöä,
hullua räyhääjää ja ovelaa juonittelijaa.
Miestä kuvataan Veitikassa satiiriseen sävyyn.
Heidän kuvauksensa pohjautuvat osittain historiallisten faktojen pohjalle,
mutta kirjailija Veikko Huovinen on myös
ottanut valtavasti taiteilijanvapautta muokaten totuutta. Tosin tyhjästä on
paha nyhjäistä huumoria!
Tosiaankaan
näiden maailmalla tunnettujen ''herrasmiesten'' nöyryyttämistä ja ivaamista ei
kirjassa pelätä vähääkään. Kerronta tapahtuu myöskin paljon yksityiskohtaisemmin
verraten naishenkilöihin. Esimerkiksi natsipuolueen johdon kevätretkellä
kuvaillaan miesten retkeilyä, minkä sijaan naiset ovat vain tarjoilemassa
ruokia.
ADOLF HITLERIN UUSI RAKAS
Adolf Hitler illasti viehättävän
nuoren naisen kanssa eilen iltapäivällä huvilassaan Berghofissa, kertoo
turvavartijana toiminut anonyymi SS-mies. Hitler esitteli vaalean naisen Eva
Braunina.
Führerin entinen rakastaja, Geli
Raubal kuoli mystisissä olosuhteissa jonkin aikaa sitten. Emme voi kuin
arvailla mitä tuleman pitää: Onko suhde Eva Brauniin vain rakkaansa kuolemasta
toipuvalle Hitlerille tyhjyyttä paikkaava laastarisuhde, vai onko kyseessä
hänen elämänsä rakkaus?
Eva Braun paikallisen uimaseuran kesäretkellä.
Geli Raubal - itsemurha?
Adolf Hitlerin rakastajatar Geli Raubal menehtyi epämääräisissä
olosuhteissa muutama kuukausi sitten. Hitleriä ollaan epäilty hänen
kuolemastaan, mutta saatuamme käsiimme edesmenneen rakastajattaren päiväkirjan
tulimme toisiin tuloksiin: Geli Raubal teki itsemurhan.
Hän oli turhautunut siihen, että Hitler rajoitti hänen menemisiään
ankarasti. Hänellä oli kaikki, mitä vain nainen saattoi pyytää - paitsi vapaus.
Raubal kirjoitti päiväkirjassaan Hitlerin kieltäneen häntä puhumasta toisille
miehille. Viimeinen niitti tuntui olevan se, että Führer kielsi
rakastajatartaan menemästä Wieniin harjoittamaan lauluopintojaan.
ONKO HITLER MASOKISTI?
Geli Raubalin päiväkirja paljasti myös muitakin Adolf Hitlerin outoja
piirteitä. Johtaja tuntuu kirjoitusten mukaan nauttivan erilaisista
roolileikeistä:
" Hitlerin asunnossa, Haus
Wachenfieldissa on erikseen kidutushuone, jossa minun pitää ruoskia häntä ja
ruopia häntä piikeillä ja kannuksilla jaloissani hänen maatessaan maassa.
Toisinaan
Hitler tahtoo pukeutua sisäköksi nimeltään Renate, ja minun täytyy komentaa
häntä siivoamaan nopeammin "
Raubalin kirjoitukset viittaavat vahvasti siihen, että Hitler olisi
masokisti. Tällaiset taipumukset saattoivat olla yksi osasyy siihen, mikä ajoi
Raubalin itsemurhaan.
Johdanto
Valitsin kirjakseni isäni suositteleman Veitikan, joka on
Veikko Huovisen vuonna 1971 kirjoittama Adolf Hitlerin elämästä ja toiminnasta
kertova, humoristinen teos. Kirja vaikuttaa hauskalta ja mielenkiintoiselta,
luettavalta. Ajatus siitä, että Hitler teki hirmutekonsa vain silkkaa
kieroutuneisuuttaan ja outoa huumorintajuaan on kaikessa karmeudessaan huvittava.
Kirjan takasivun mukaan teoksen tarjoamaa tietoa ei kannata
ottaa aivan tosissaan, vaan etsiä siitä humoristin totuus. Se merkinnee sitä,
että Huovinen on armotta sekoittanut faktaa ja fiktiota keskenään tämän teoksen
saralla. Jo itse kirjan kansikin huutaa
sen tekevän parodiaa tästä maailmaa järisyttäneestä viiksiniekasta. Sivuja
pikaisesti selaillessani törmäsinkin jo ruokalappu kaulassaan pöydän ääressä
istuvaan Adolf Hitleriin.
Kyseinen teos onkin ensiaskeleeni Veikko Huovisen
kirjalliseen tuotantoon, joka näyttäisi olevan laajaa. Luulen kirjailijan
olleen tyyliltään melko hulluttelevaa sorttia katsottuani hänen teokseensa
"Lampaansyöjät" perustuvan, Seppo Huunosen ohjaaman
elokuvasovituksen. Huovinen kirjailijana vaikuttaakin erikoiselta, ja hänellä
tuntuu olleen sana hallussa ja mielikuvitus taivaissa.
Kirjallisuustyön tekeminen tuntuu projektina
mielenkiintoiselta, ja itse asiassa melko avartavalta. Ymmärsin vasta tätä
johdantoa kirjoittaessani, miksi kirjallisuustyön tekemistä ei kannata jättää
viime tinkaan: Se vaatii todella paljon pohdintaa, lukemista, tiedonhakua ja
ideointia ollakseen nopeasti tehtävä.